Tekoälysukupolvi ymmärtää tekoälyä

Laitteiden, alustojen ja palvelujen parantaminen tekoälyä käyttävillä ratkaisuilla on tehnyt tekoälystä arkipäiväistä ja usein myös näkymätöntä.¹⁰ Esimerkiksi videopuhelu hyödyntää tusinoittain tekoälytoimintoja ilman että puhujan tarvitsee ajatella asiaa. Toisissa sovelluksissa tekoälyn rooli näkyy selkeämmin käyttäjille: esimerkiksi videoita suositteleva verkkosivu oppii nopeasti käyttäjän mieltymykset. Oppivien järjestelmien murros alkoi toden teolla 2000-luvulla, vaikka suurin osa niihin liittyvistä teknologisista innovaatioista on paljon vanhempia.

Lapsille ja nuorille, jotka ovat syntyneet yhteiskunnissa ja aikana, jolloin massiivinen datankeruu ja sille perustuvat palvelut yleistyivät, on ehdotettu nimikkeitä, kuten ”AI-sukupolvi”, ”AI-natiivit”, ”Generation Alpha” ja ”Gen A”. Usein tämä ”sukupolvi” viittaa noin vuoden 2012 jälkeen kehittyneissä maissa syntyneisiin lapsiin ja nuoriin. ”Tekoälynatiiveja” kuvaillaan ensimmäiseksi sukupolveksi, joka kasvaa tekoälyavusteisen teknologian keskellä syntymästä lähtien. Heidän sanotaan lähestyvän tiedonhakua eri tavalla kuin aiemmat sukupolvet, organisoivan omaa dataansa eri tavalla ja opiskelevan ja oppivan eri tavalla, AI-välitteisesti. Sanotaan, että he haluavat optimoituja kokemuksia ja hyperkonnektiivisuutta kaikkialla. Tämä tarkoittaa myös koulujärjestelmän uudistamista heille sopivaksi.

Tekoälynatiivi on jatkoa diginatiivi-sanastolle. Diginatiivien sanottiin olevan ensimmäinen sukupolvi, joka kasvoi digiteknologian keskellä ja oppi näin luontaisesti käyttämään sitä. Tunnetun amerikkalaisen puhujan Marc Prenskyn vuonna 2001 lanseeraama sana ”diginatiivi” kuvasi uuden sukupolven edustajia synnynnäisesti taitaviksi digiteknologian käyttäjiksi, joiden ajattelu ja toiminta poikkeaa perustavanlaatuisesti aiemmista sukupolvista. Diginatiivit ovat Prenskyn mukaan luontaisia multitaskaajia, he kommunikoivat omalla erilaisella tavallaan ja he puhuvat äidinkielenään digiteknologian kieltä. He vaativat välitöntä palautetta, ovat luonnostaan tiimipelaajia ja ovat kuin kotonaan simulaatioiden ja pelillistämisen parissa. Jopa heidän aivonsa poikkeavat aiemmista sukupolvista, Prensky kirjoitti.

Prenskyn keksimä kuvaus diginatiiveista herätti valtavasti kiinnostusta, mutta tutkijat osoittivat pian, että juuri mikään siitä ei pitänyt paikkaansa. Informaatiolukutaito opitaan, siihen ei synnytä. Luontainen taipumus multitaskaamiseen eli monen asian samanaikaiseen suorittamiseen on sekin myytti. Teknologinen osaaminen ei ole sukupolvikysymys vaan kiinnostus- ja harjoittelukysymys. Koulujärjestelmääkään ei tarvitse suunnitella kokonaan uudelleen, vaikka digitalisaatio onkin tullut osaksi koulumaailmaa. Puhe tekoälynatiiveista on samalla tavalla harhaanjohtavaa, sikäli kun se perustuu samoille perättömille oletuksille kuin diginatiivimyytti. Mikä puolestaan myytissä on totta, on se, että vuonna 2025 lapset ja nuoret – kuten muutkin ihmiset – kasvavat maailmassa, jossa tekoälyä on ripoteltu sinne tänne, yllättäviinkin paikkoihin. Myytissä paikkansa pitää se, että nyt maailmassa on nuoria aikuisia, joiden koko elämän mitalta heistä on tallennettu dataa. Tuo data ei paljasta pelkästään heistä tallennettuja datapisteitä tai ”mitä teit tänä kesänä”, vaan sitä voidaan myös käyttää esimerkiksi ennustamaan yksilöiden tulevaa toimintaa, säätelemään mielipiteitä tai muokkaamaan käytöstä. Kuten muutkin sukupolvimyytit, myytti tekoälynatiiveista on haitallinen silloin, jos se johtaa oletukseen, että nuoret eivät tarvitse tukea tekoälyn ymmärtämiseen. Tekoälyn toimintaa ei juuri opi tuntemaan sitä käyttämällä, vaan sen mahdollisuuksien, rajoitusten ja riskien ymmärtäminen vaatii pitkäjänteistä opiskelua.